Asiakastarina: Felinas

felinas

Olemme pieni perheyritys, joka on toiminut vaatealalla jo vuodesta 1926. Olemme yrittäjiä jo neljännessä polvessa. Yrityksen omistavat äiti ja tytär. Tuula Hytönen on pyörittänyt vaateliikettä nuoresta asti, jo yli 35 vuotta. Tytär Taika Hytönen on ollut virallisesti mukana yrityksessä vuodesta 2013. Meillä on kaksi pientä vaateliikettä Helsingissä: Felinas Töölössä ja Hytösen Puoti Kalliossa.

Felinas-vaateliike avattiin 2015 Töölössä, ja verkkokauppa avattiin kivijalkaliikkeiden rinnalle syksyllä 2018. Felinas-liike sai nimensä Hytösen Puodin perustajan Edith Felina Hytösen mukaan, koska haluamme kunnioittaa pitkää historiaamme. Hytösen Puoti sijaitsee edelleen samassa rakennuksessa, johon se avattiin vuonna 1926.

Olemme erikoistuneet laadukkaisiin, yksilöllisiin ja mukaviin naistenvaatteisiin. Ystävällinen asiakaspalvelu on meille tärkeä asia, ja haluamme auttaa asiakkaitamme pukeutumiseen liittyvissä asioissa ja löytää juuri heille parhaiten sopivat asut ja asukokonaisuudet. Monipuolisesta ja uusiutuvasta valikoimastamme löytyy sekä pieniä että isoja kokoja ja vaatteita eri vartalomalleille. Vaatteiden persoonallisuus, kauniit värit ja kuosit, laatu ja hyvät mallit ja materiaalit ovat meille tärkeitä, ja asiakkaamme voivatkin aina luottaa siihen, että löytävät meiltä itselleen sopivia vaatteita.

Tavoitteet

Koemme verkkokaupan meille tärkeäksi myyntikanavaksi, sillä vaateala muuttuu jatkuvasti, ja ihmiset tilaavat nykyään paljon myös netistä. Lisäksi halusimme, että myös lähellä asuvat asiakkaamme voivat tutustua valikoimiimme myymälän lisäksi myös kotona. Meillä on paljon asiakkaita ympäri Suomea, ja tavoitteenamme oli palvella myös heitä entistä laajemmin.

Toimitettu ratkaisu

Tiedostimme verkkokaupan lisääntyvän tärkeyden, joten lähdimme etsimään meille sopivaa verkkokauppakumppania. Tutustuimme Ecomm-messuilla Teamitin ratkaisuun, joka tuntui sopivalta juuri meidän tarpeisiimme. Kävimme heidän toimistollaan juttelemassa meidän toiveistamme ja tavoitteistamme sekä siitä, mitä heillä olisi meille tarjota. Meidän tavoitteemme täsmäsivät hyvin heidän palvelunsa kanssa vielä tarkemmankin juttelun jälkeen, joten päätimme aloittaa verkkokauppahankkeen Teamitin kanssa. Ratkaisuksi valittiin Teamitin kehittämä Omnichannel-ratkaisu. Ratkaisu koostuu WooCommercen verkkokauppa-alustasta ja Teamitin kehittämästä kassa-ja monivarastojärjestelmästä. Teamitin omnichannel-ratkaisulla voi myydä sekä verkossa että useassa myymälässä samanaikaisesti. Ratkaisu sopi meille erityisen hyvin, sillä meillä on aikaisempaa kokemusta WordPressin käytöstä. Käytännössä projekti alkoi koulutuksella Omnichannel-ratkaisun ja WooCommercen maailmaan. Lopulta syötimme tuotteita verkkokauppaan ja uuteen järjestelmään, ja kun tuotteita oli tarpeeksi, verkkokauppa julkaistiin.

Tulokset

Olemme ehtineet jo huomata konkreettisia tuloksia ja verkkokaupan perustamisen hyötyjä. Tilauksia on tullut ympäri Suomea, myös uusilta asiakkailta. Potentiaalisten asiakkaiden määrä nousi kerralla Helsingin alueella liikkuvista ihmisistä koko Suomen väestöön. Ulkomailtakin olemme ehtineet saada jo muutaman tilauksen. Verkkokauppa toimii myös tuotteiden esittelyyn: asiakkaat ovat katselleet tuotteita kotona ja tulleet myymälään sovittamaan ja ostamaan.

Kokemuksemme Teamitistä

Yhteistyö Teamitin kanssa on sujunut hyvin verkkokaupan perustamisen alusta asti. Jos haasteita tai ongelmia on ilmennyt, Teamitin väki on reagoinut niihin aina nopeasti. Järjestelmä on helppokäyttöinen, ja suurimman osan asioita pystyy tekemään itse ilman, että täytyy olla yhteydessä verkkokaupan toimittajaan.

felinas.fi

Olemme ehtineet jo huomata konkreettisia tuloksia ja verkkokaupan perustamisen hyötyjä. Tilauksia on tullut ympäri Suomea, myös uusilta asiakkailta. Potentiaalisten asiakkaiden määrä nousi kerralla Helsingin alueella liikkuvista ihmisistä koko Suomen väestöön.

Taika Hytönen, Toimitusjohtaja.

Jatka lukemista